lauantai 28. maaliskuuta 2015

Vuorikiipeilemässä

Lähdettiin tänään tosiaan isolla porukalla hiukan reippailemaan vuorenrinnettä pitkin. Ilmoituksessa sanottiin että kestää noin 2-3 tuntia, helppoa kiipeämistä. Saatoin olla erimieltä.
Urheilutrikoot ja kunnon popot jalassa, eikun menoksi!
Tästä lähettiin liikkeelle, vielä vähän naurattaa
Tällä kertaa otin ja ulkoilutin kameraakin aika ahkerasti, joten kuvamateriaalia on jopa omasta takaa nyt olemassa! Sen verran laiska olin etten jaksanut alkaa muokkailemaan mutta menköön nyt näin.

Lähdettiin siis kiipeämään Inwangsan vuorta joka nopean googlettelun jälkeen on ilmeisesti "vaivaiset" 338m korkea, ja on ennemmin tunnettu nimellä White Tiger Mountain eli valkoisten tiikerien vuori. Tiikerit on kuitenkin meidän onneksi vuorelta aikoja sitten kuolleet sukupuuttoon/vaeltaneet paremmille paikoille ja suurin uhka hengelle taisikin olla pelko tippumisesta (ihan oikeesti, välillä ne polut oli vähä pelottavia...).


Seoul onkin vuorien keskellä sopivasti, jokaisessa ilmansuunnassa on ilmeisesti jonkinlaista vuorta.  Inwangsan sijaitsee länsipuolella, ja eteläpuolella sijaitsevalla Namsan vuorellakin on tullut piipahdettua edellisillä vierailuilla. Silloin vain kiipeäminen oli hiukan helpompaa koska Namsan on turistuneempi (kyllä, se on nyt oikea sana) kuin Inwangsan ja sinnehän on rakennettu kunnon portaat aivan ylös asti (ja myös kaapeli hissi turistien elämää helpottamaan, mehän emme sitä käyttäneet). Inwangsan selvästi on haluttu pitää enemmän luonnollisena, sillä askelmat oli suurimmaksi osaksi kivestä tehtyjä tai siihen hakattuja, vain harvoissa paikoissa oli puusta tai metallista tehdyt portaat. Tämä ei tietenkään haitannut yhtään, oli todella nättiä ja kiva ettei kaikkialle hirveästi rakenneta kaikenlaisia viritelmiä, välillä oli vain vähän pelottavaa kävellä vuorenrinnettä jossa on irtohiekkaa, varsinkin jos erehtyy katsomaan taakseen ja tajuaa kuinka pitkä matka alas on jos jalka sattuu luiskahtamaan.














Viimein huipulla. Vapaaehtoisia kantajia takaisinmeno matkalle?
Huipulla sitten tietenkin levättiin ja kuvattiin, tässä vaiheessa olin itse punainen kuin rapu enkä kokenut olevani ihan kuvaus kunnossa. Hetkeksi kun seisahtui alkoi jaloissa aikamoinen tärinä, ei olekaan tällaista urheilusuoritusta hetkeen tehty ja sen kyllä tunsi. Onneksi alaspäin on helppo mennä, vähän piti välillä ottaa kaverin käsivarresta tukea ettei jalat notkahda alta ja käy hassusti. Fiksuina tietenkin menimme vuoren toista rinnettä alas, ja sieltä piti sitten vielä vuoren vierustaa pitkin patikoida takaisin metroasemalle että päästiin kotiin.

Kotinurkilla suunnattiinkin nenä kohti kanaravintolaa ja syötiin uppopaistettua kanaa niin paljon että masutelkkari meinasi aivan haljeta.
Osittain tuhottu kana-annos
Joku voisi sanoa että siinä meni urheilun hyödyt ihan hukkaan kun samantien vedettiin epäterveellistä kanaa enemmän kuin olisi kannattanut. Itsehän olen sitä mieltä että ansaittua oli ja taivaallisen hyvää, miksi Suomessa ei tällaista herkkua ole tarjolla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti