maanantai 29. kesäkuuta 2015

Viimeiset päivät

Neljä kuukautta on kohta ohi. Tiistaina on lennot takaisin Suomeen ja junalippukin on jo ostettu. Itkuhan tässä meinaa jo tulla, ja huomenna varmasti tuleekin, mutta kirjoitetaan nyt ensin vielä hauskoista asioista ennenkuin aletaan masentua!

Lauantaina palasimme Tokiosta takaisin kotoisaan Seouliin (Tokion reissusta muutama postaus kun vain saan kuvat siirrettyä koneelle) kun aurinko oli jo laskenut, ja siitä alkoi viimeinen villi biletys ilta. Olimme nimittäin tehneet niin rohkean valinnan että emme ottaneet lauantai-sunnuntai välille hotellia ollenkaan, vaan päätimme että nyt mennään isosti ja juhlitaan koko yö viimeistä kertaa. Ja niin todella teimme.
Siitä lähtee, kotia kohti eli Seouliin. Komea oli ilta taivas Tokiossakin



Jätimme tavaramme metroaseman lokerikkoon ja suuntasimme Hongdaen uumeniin (lokerikot ovat melko näppäriä, perus maksu oli 2 000 wonia, meidän laukut oli siellä koko yön ja noudon yhteydessä piti maksaa vain toiset 2 000 wonia lisää). Alkuun ilta lähti vähän hitaasti käyntiin, ei oikein löytynyt ketään mielenkiintoista seuraksi asti ja vaikka paikallinen biletys puisto olikin täynnä katusoittajia ja esiintyjiä, ei mikään oikein napannut. Hetken jo pelotti että tuleekohan tästä nyt mitään, mutta huoli pois sillä kaupasta saa alkoholia jolla tunnelman saa hetkellisti nousukiitoon. Pullollinen Sojua myöhemmin päätimme lähteä kierrokselle, eli kävelemään päämärrättömästi ympäri Hongdaeta, jos vaikka jotain tapahtuisi. Tapahtuihan sitä, nimittäin yhtäkkiä kaksi korealaista miestä tuli luoksemme ja kysyivät mitä me teimme, ja lähtisimmekö syömään heidän kanssaan. Kaikki ilmainen kun pitää ottaa vastaan niin suostuimme ja pojat johdattivat meidät ravintolaan.

Nyt on heti sanottava että tiedän tämän kuulostavan pelottavalta joidenkin mielestä. Tuntematomat tyypit vain tulevat ja haluavat tarjota ruokaa ja juomaa, varmasti siinä on nyt joku koira haudattuna? Useimmiten ei ole. Tietenkin on ihmisiä jotka odottavat saavansa vähän jotain muuta kuin juttuseuraa, mutta heille on helppo sanoa tiukasti ei ja vain poistua paikalta jos ei kiinnosta. Vaikka he ostavat sinulle ruokaa tai juomaa, ei se velvoita sinua vastapalvelukseen. Emmehän me heitä pyytäneet maksamaan meidän ruokiamme, kyllä minä voin maksaa oman osuuteni jos he sitä minulta pyytävät.

Tätä tapahtui meille itseasiassa todella usein, random miehet vain tulivat luoksemme ja pyysivät saada tarjota meille ruokaa. Tiedä sitten näytämmekö nälkää näkeviltä vai mistä se johtuu. Kerran me vain istuimme puistossa keskellä päivää kun yksi mies tuli juttelemaan meille, kysyi mistä olemme ja joko me söimme. Lopulta hän tarjoutui ostamaan meille kanaa. Eikun menoksi, ja oli muuten todella hyvää kanaa. Sen jälkeen istuimme puistossa hänen kanssaan vielä hetken, keksimme tekosyyn ja lähdimme. Siinä kaikki, hän ei edes kysynyt yhteystietoja (eikä nimiäkään jos nyt tarkkoja ollaan).

Ajatus lähti harhailemaan, mutta oltiin tosiaan siinä vaiheessa iltaa että miehet olivat ostaneet meille ruokaa (ja tietenkin juomaa mutta ei hätää tässäkään tapauksessa, pidimme kokoajan huolta ettei kumpikaan juonut liikaa) ja he yrittivät ehdotella jatkotoimenpiteitä. Kieltäydyimme kohteliaasti ja lopulta he ottivat onkeensa ja me jatkoimme matkaa. Tässä vaiheessa kello oli lähempänä viittä, lopun iltaa kävelimmekin sitten vain ympäriinsä ja odotimme että kahvila aukeaa jotta pääsemme jonnekin istumaan ja juomaan kahvia. Yhdeksän aikaan tuli täyteen 24 tuntia hereillä oloa, ja pieni väsymys alkoi hiipiä jäseniin. Karkin, riisikolmioiden ja kahvin avulla jaksoimme kuitenkin kahteen asti (oli kyllä ihme että jaksoimme) ja pääsimme hostelliin.

Tämä toinenkin hostelli on itseasiassa todella kiva, he olivat antaneet meille jopa paremman huoneen kuin mistä maksoimme jotta viihtyisimme hyvin. Omistaja puhuu todella hyvää englantia ja on muutenkin oikein mukavan oloinen tyyppi.
 Tältä näyttää hyvän ruoan alku. Tuossa lihan alla olevassa kulhossa on vielä vino pino nuudeleita jotka lisätään pataan kun tuo lihan ja kasvikset on vedetty naamariin.
Shabu Shabun viimeinen etappi, kun on syöty keitto ja heitetty sinne nuudelit ja syöty nekin, paistetaan samassa liemessä vielä riisiä, kasviksia ja kananmunaa. Niin paljon ruokaa että melkein tekee tiukkaa syödä loppuun. Onneksi vain melkein

Sisään kirjautumisen jälkeen lähdimme hakemaan loppuja laukkuja kämppikseni luota, hän säilytti isoja laukkujamme Tokion matkan ajan. Saatuamme laukut ja syötyämme mahamme täyteen järkyttävän hyvää Shabu Shabu nimistä ruokaa palasimme hostelliin ja pääsimme viimein lepäämään. Tai niinhän me luulimme, kunnes eräs kaverini pyysi meitä ulos kanssaan. Eikun menoksi taas, kukas sitä nyt unta kaipaa. Takaisin tultiin joskus yhden aikaan kun hereillä oli oltu sellainen 40 tuntia, ei ole koskaan tuntunut sänkyyn kaatuminen niin hyvältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti